Sunnuntaisin Jumalanpalvelus klo 16 sekä kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina ehtoollinen.
Torstaisin on Ilosanomanilta klo 18, jossa musiikkia ja evankeliumia.
To ja su tilaisuuksissa on aina lopuksi tarjoilua.
Tiistaisin pidetään rukousilta klo 18, pois lukien kesällä juhannuksesta koulun alkuun.
Kesäaikaan pidetään muutaman kerran torilla evankelioiva tapahtuma hyvän musiikin ja evankeliumin julistuksen kera.
Seurakunnassa on pidetty vuosien varrella avioparitapahtumia ja säännöllisesti kokoontuu myös avioparipiiri.
Vetäjinä avioparityössä ovat Pirjo ja Vesa Mononen, jotka ovat Suomen Vapaakirkon avioliittotyöryhmän puheenjohtajapariskunta. He järjestävät myös Syvälle-kursseja.
Tuemme Vapaakirkon lähetystyön kautta säännöllisesti Thaimaassa tehtävää lähetystyötä. Siellä työtä ovat tekemässä Roni, Rebekka, Eden, Madelyn sekä Jordan Zidbeck.
Lisäksi teemme paketteja joulunlapsikeräykseen. Tavoitteenamme oli saada kokoon yhteensä 200 pakettia vuonna 2024 ilahduttamaan lapsia! Ja tavoitteemme onnistui!
Tässä työmuodossa vastuuhenkilönä on Sari Pounusaari, jos haluat osallistua ja tulla mukaan ensi vuonna, niin käsityöpiiri alkaa tammikuussa ma 13 päivä klo 14-16.
Sarilta voit tiedustella asiasta lisää p. 0400489633.
Lapsityö on tauolla tällä hetkellä.
Teemme yhteistyötä yhteiskristillisesti eri seurakuntien kanssa Loimaalla. Lisäksi meillä on laajaa yhteistyötä Loimaan Gideon-järjestön kanssa.
Seurakunnassamme kokoontuu myös Venäjänkielinen seurakunta säännöllisesti.
Vesa Mononen
vanhimmiston puheenjohtaja
0500 672 123
seurakunta(ät)loimaanvapaaseurakunta.fi
Matti Rouhiainen
vanhimmiston jäsen
Olavi Merikivi
vanhimmiston jäsen
Birgitta Eskola
pastori
birgitta.eskola(ät)svk.fi
Seija Kivikorpi
kirjanpitäjä